Elamaa Australian lansirannikolla, Osa 1.

Mika on pieni, punainen ja hyvin hermostunut? Sansu perrthin lentokentalla vilkuilemassa tullijonossa kelloonsa taukoomatta. Kyse ei ollu siita, etta olisin ollu huolissani siita, mita tullin setat mun laukustani mahdollisesti loytaisivat, koska muumilusikat ja Iitalan lasiesineet nyt eivat ole tietaakseni lainvastaisten tuliaisten listalla. Mun hermoraunioitumisessani oli kyse taysin siita, etta jono oli jumalattoman pituinen (ne lapivalaisi joka kolmannen matkustajan laukun...tai silta se ainakin tuntui) ja viimeinen shuttle bus keskustaan lahtisi yhdelta yolla, mika tarkoitti sita, etta mulla oli siina vaiheessa tasan 4 minuuttia aikaa. Kun lopulta hippulat vinkuen painelin lentokentan ovista ulos seitseman minuuttia yli yksi, sain kuulla ruotsalaiselta reppureissaajatytolta, etta olin missannut kyytini minuutilla. Ei peramaan porkkanat sentaan!! No jostain syysta musta on tullut kovin sinnikas, joten pienen tiedustelurundin jalkeen sain ilokseni todeta, etta koska oli kiireinen ilta, kaverit ajaisivat viela extra vuoron kahdelta. YES! Mun onneni ei siis ollutkaan kaantynyt. Asioilla on tapana selvita.

Voin sanoo ettei oo kovin nautinnollista tsekata itteensa hostelliin kahdelta aamuyolla. Viela epanautinnollisempaa on ankee kaikkien tavaroidensa kanssa huoneeseen, missa kaikki muut on umpiunessa ja todeta, etta ainoa jaljella oleva vuode on kerrossangyn ylempitaso, jonne ei ole minkaanlaisia rappusia. Mita ne oikeen kuvittelee? Etta kaikki majoittujat on kayny sirkuskoulun perusteet? Oli meinaan sitten pienempaa akrobatiaa kiiveta sinne punkkaan heiluttamatta koko hokotysta niin, etta alavuoteella oleva olisi herannyt merisairauteen. Totesin siina apinan lailla ylos kivutessani, etta jotain notkeuden hippusia sita viela on liideri-ajoilta jaany takataskuun kun en paikkoja revayttanyt...Tottakai ylos pungerrettuani oli seuraava haaste edessa. Aloin laittaa otsalampun turvin sangylle viskattuja lakanoita paikoilleen vain todetakseni, etta muilla oli peitto, mutta mulla ei. Sen sijaan olin saanut kyllakin 2 tyynya. Great, kayta nyt sitten tyynya peittona. Hitto ma rakastan hostelleita....

Aamun valjetessa tsekkasit itseni ulos. Viivyin tarkoituksella ensimmainen yon hostellissa, koska mielestani ei ole kauhean kohteliasta saapua tuntemattomille ihmisille keskella yota, kun niiden tarvii menna aamulla toihin. Niinpa olimme sopineet Sohvasurffaus isantani (tai pitas ehka sanoo emannan) Mein kanssa treffaavamme hostelliyon jalkeen seuraavana paivana hostellillani hanen paastessaan toista.

Iso virne kasvoillani kavelin onnellisena hostellin ovista ulos Perthin aurinkoiseen +28c kesasaahan. Ahhh...hitto etta ma rakastan aurinkoa. Ensimmaisena suuntasin Swan bell towerille. Kyseessa on hassu rakennus, jolla on kupariset purjeet. Luit oikein, purjeet! Niitahan ne rakennuket vasta tarvitsevatkin...1980-luvulla inflaatio iski Australiaan ja 1 ja 2 sentin kolikoille kavi kuin poliitikkojen lausunnoille, ne menettivat taysin merkityksensa. Niinpa ne kolikot laitettiin parempaan kayttoon sulattamalla ne ja tekemalla niista Swan Bell toweriin purjeita muistuttavat rakennelmat. Katevaa sanoisin. Rakennuksessa on toinenkin erikoisuus, sen tornissa keikkuva kello. Lontoolainen kirkko lahjoitti rakennukselle kyseisen kapistuksen Australian 200-vuotisjuhlan kunniaksi. Okei kutsu mua tyhmaksi, mutta ma en vaan tajua. Minka ihmeen takia kirkko menee antamaan pois taysin kayttokelpoisen kellon? Viela kaiken lisaksi kellon, jolla on historiaa. Se on nimittain julistanut Lontoossa jokaisen monarkin kruunajaisia sitten Yrjo II kruunajaisten vuonna 1727 ja kilissyt juhlistaen vuoden vaihtumista viimeisen 275 vuoden ajan. Joten mita pahaa se kello on mennyt ja tehnyt joutuakseen shipattavaksi toiselle puolelle maapalloa?

Kings Park Perthin sydammessa on aivan mahtava puisto, josta kasin paasee ihailemaan Perthin pilvenpiirtajien muotoilemaa siluettia. Loistava valokuva opportunity, oli siis pakko kayda tsekkaan se. Paastakseen Kings Parkiin saa vahan harrastaa kuntoilua, koska paikka sijaitsee kuinkas muutenkaan kun kukkulan laella. Kohdistin katseeni kartaan ja hain oikeat koordinaatit. Bongasin kauheen kivan reitin, missa paasi kiipeamaan rappusia, jotka oli nimetty Jacob's ladderiksi. Jep, siina sita sai pikku tytto puuskuttaa pohkeiden tuntiessa kipuamisen vaikutuksen. Siina mun puhistessani kohti huippua, tajusin kuntoni olevan kuta kuinkin naurettavassa kunnossa katselllessani vieressa pyrhaltavia ihmisia, jotka lenkkeilivat rappuja tuhatta ja sataa ylos alas saaden touhun nayttamaan helpolta kuin heinasirkan hyppy. Mika ihme ajaa ihmiset juoksemaan itseaan raakatakseen sellasella helteella? Onneksi ma en ole perinyt tuota sairautta...

Sohvasurffaus paikkani sijaitsi katevasti kavelymatkan paassa keskustasta. Tai no ainakin yhta katevan kavelymatkan, kuin mita mulla on Hakametsasta Keskustaan. 3 km totally doable. Alun perin singaporelainen Mei ja hanen puolalainen poikaystavansa David asuivat kivassa omakotitalossa ja mulla oli kokonainen kerros itsellani kaytettavissa. Pikkusen luksusta saada jopa oma kylpyhuone. Hmm... ihmetteleeko joku viela miksi ma en harrasta hostelleita enaa kovinkaan paljoa? Mei:lla asusteli hanen ystavansa 3 kissaa, jotka olivat hurjan suloisia, mutta nayttivat sille kuin olisivat juosseet vauhdilla seinaa pain. Kaiken lisaksi ne kuulostivat astmaisille avarussolioille. Ala nyt ala kyselemaan, mita olen possytellyt, nahdakseni ja ennen kaikkea kuullakseni kisulit noin omituisessa valossa. Kyseinen rotu vain on jalostettu sellaiseksi, etta niilla ressukoilla on niin pienet nenat lyttynaamoissaan, etta kuulostavat astmaisille ja flunssaisille pikku puhisijoille, kun eivat saa kunnolla henkea. Lyttynaamasta ja turkista ei tunnu olevan kovin paljon etuja elamassa :) En edes yrittanyt lausua kisuleiden nimia, koska ne olivat alunperin star warsista, mutta samalla muutettu hieman aasialaisiksi versioiksi. Jotenkin hahmotin, etta aina kun joku huuteli tsutsu , dodo tai atshuu (tai jotain muuta vastaavaa epamaaraista), kissa ilmestyi paikalle....

Mei:lla oli 32-vuotis synttarit ja naamiaisbileet teemana Scifi. Kutsu mua nyt tylsaksi, mutta en todellakaan alkanut suomesta mukanani jotain Dart Vader (tai miten hemmetissa kirjoitetaankin) asua raahaamaan, vaan paatiin paikallisesta supermarketista hankkimani foliorullan avulla muuntautua avaruusolioksi. Suhteellisen tyylikkaat tuntosarvet sainkin vaannettya kyseisesta materiaalista. Eihan silla asustuksella nyt ehka viela Oscaria puvustuksesta voiteta, mutta olinpahan hengessa mukana. Bileet oli hauskat ja jaakaapin kaydessa pieneksi, kylpyamme korvasi sen. Jep, ei muuta kun kamala maara jaita ammeeseen ja oluet sinne. Toimii.fi. Paikalle ilmaantui lopulta 50 henkea, joten tulipahan tehtya uusia tuttavuuksia. Mielenkiintosinta oli ehka rupatella yhden Papua Uudessa Guineassa keikkahommissa olevan Geologin kanssa. Ai niin, tehdaan heti yksi homma selvaksi. Taalla kaikki tuntuu olevan geologeja. Se on ehka just se unmost wanted ammatti suomessa, mut australian kaivosteollisuuden ansiosta ihmiset haluaa taalla oikeasti opiskella geologeiksi.Todisteena siita, tiedan jo ainakin 10 australialaista geologia :). Mutta takaisin tarinaan, kaveri on tosiaan toissa suhteellisen alkukantaisilla alueille Papua Uudessa Guineassa ja kaveri pudotetaan helikopterin avulla aina leiriin. Hitto, miten makeeta. Kaiken lisaksi tyypit tormasivat hetki sitten heimoon, joka on vasta viimeisen vuosikymmenen aikana tullut ensimmaisen kerran kosketuksiin valkoisen miehen kanssa. Wow, toi kuulostaa jotenkin niin extremelle ottaen huomioon, miten pieneksi maapallo tuntuu nykyaan kayvan. JOkainen kolkka on melkein jo ehditty koluamaan...

Mutta jatketaan tarinoita ensi kerralla. Taa nettiaika on tosiaan vahan rajoitettua ja stoorini tulee hippasen verran perasta...

Ei mennyt ihan putkeen, mut ei kylla viemariinkaan...

Kaikkien naiden reissuvuosien jalkeen, koitti vihdoin se hetki, mita olin jo pitkaan pelannyt. Mun suunnitelamani eivat menisikaan taysin pukeen. Kontrollifriikille, toi ei oo maailman miellyttavin tilanne, tosin jalkeen pain taytyy sanoa, ettei se mun universuamiani kylla kauheasti vavisuttanutkaan. Ehka vahaiset henkiset vauriot jotuivat siita, etta olin aina tiennyt sen paivan melkein varmasti olevan joskus edessa. Olisin luullut sen tosin olleen todennakoisempaa silloin , kun kulutin vuoden aikana lentokoneen penkkeja 109 tunnin edesta.

Matkalla Helsinki-Vantaan lentokentalle sain tekstarin, mika kuta kuinkin julisti etta onneksi olkoon, olette valinneet juuri sen lennon, joka on teknisten vikojen takia jumissa Bangkokissa ja lahtee vasta seuraavana aamuna. Olkaa hyvat ja ottakaa yhteys transit deskiin, niin me viedaan sut Helsingin keskustan hotelliin "yoksi". Yo on suhteellinen kasite, koska jos paaset hotellille puoli kahdentoista aikoihin ja aamu neljalta pitaa pinkasta ylos niin ei siina kauaa ehdi hoyhensaarien maisemia ihailemaan...

Vahan yllatyin omaa reaktiotani ton viestin saadessani. Pikainen pakokauhun sekainen fiilis ehti ehka 10 sekunnin ajan vaikuttaa aivotoimintaani, mutta sen jalkeen vain totesin, etta oh well, such is life. Hotellivoucheria Finnairin naikkoselta saadessani, se totesi vain hymyssa suin, etta "Sa taidat matkustaa todella paljon, kun osaat ottaa tan noin. Suurin osa ihmisista on perunut lentonsa, joten teilla on huomenna puoli tyhja kone." Olin puulla paahan lyoty, en pelkastaan sen takia, etta oma oh well asenteeni oli saanut positiivisen palautteen vaan paasaantoisesti siita, etta ihmiset olivat peruneet lentonsa taman takia. Mita ihmetta nekin oikein on ajatellu? Joo oon tassa odottanut Singaporen lomamatkaani (kone oli siis sinne matkalla) tosi innolla, mutta nyt kun lento on 7 tuntia myohassa, niin ma perun koko matkan ja meenkin takasin toihin! Niilla kavereilla ei oo voinu olla non-refundable hotellimajoitusta perilta varattuna...

Lentokone oli tosiaan puolityhja. Makin sain koko penkkirivin itselleni. Singaporeen laskeuduttaessa kello oli 11 illalla. Toivoin, etta siihen aikaan olisi viela jatkolentoja Perthiin, koska olin sopinut tapaamisen sohvasurffaus hostini kanssa seuraavalle paivalle. Portilla mun nimellani varustetulla lapulla oleva naikkonen kuitenkin kuitenkin haihdutti ilmaan mun haavekuvani todetessaan, etta olisin matkalla Carlton Hotelliin yoksi ja lentoni lahtisi vasta seuraavana paivana ILLALLA!! Mita hemmettia, kuinka ne ei olleet saaneet mua muka buukattua aamulennolle!? No jalleen kerran mun pesimistisyyteni vaistyi kiltisti sivuun positiivisen ajattelun tielta ja totesin vaan, etta hei saanpahan mahdollisuuden viettaa paivan Sinporessa Finnairin laskuun.

Carlton Hotelli oli vahan kuin kohtalon ivaa. Kyseista hotellia kaytettiin mun Singaporen opiskeluaikana jokaisessa hemmetin esimerkissa. Meidan koulu tuntui pakkomielteisesti rakastavan sita hotellia. Sen lisaksi muistan, kuinka vaihtarivuoden aikana kavimme Millan kanssa tekemassa pienia site inspectioneita Singiksen hienostohotelleihin ja totesimme tuon paikan aulasta, etta taalla vois kylla ihan mielellaan yopya. Tama seuraava juttu nyt ei ehka kenellekaan muulle aukea kun Outille, mutta kaiken kruunasi viela se, etta aula oli taynna Emiratesin lentoemoja ja pilotteja. Ma niin sovin joukkoon :) Huone oli mahtava ja ihan loistavilla nakymilla varustettu. Meille oli jarkatty fantastinen buffet illalle (kiva syoda yhdelta yolla...) ja yhta tayttava aamiainen aamulle. Elama oli loistavaa!

Ainoa ei niin loistava juttu oli, etten todellakaan ollut suunnitellut pysahtyvani matkalla +32c kuuman kosteassa paivantasaajalla sijaitsevassa paratiisissa, joten mun vaatetus oli aikas out! Joo Farkut ja vaelluslenkkarit ei sovi sanan Singapore kanssa yhteen patkaakaan! Onneksi olin kuitenkin kerrospukeutunut, joten t-paita sentaan loytyi kaytettavissa olevasta vaatevalikoimasta ettei millaan ulkoilutakilla tarvinnut lahtea ihmisia kaduille naurattamaan... Niin siis selvennetakoon viela, etta matkatavarani siirrettiin suoraan seuraavan paivan lennolle, eli olin kasimatkatavaroilla liikenteessa...Toki rinkassa olisi ollut Singiksenkin ilmastoon sopivaa hepenetta. Kasimatkatavaroimma lahinna sarkyvia tuliaisjuttuja tutuille seka kirjoja. Enka sitten kuitenkaan halunnut menna sivuja opuksistani irti repimaan ja vedella liimailemaan niista paalleni jotain ihonmyotaista tee-se-itse kotelomekkoa. Muuten tuo olisi ehka ollut ihan mielenkiintoinen ja toteutettavissa oleva valinta, mutta sekaan ei olisi mennyt yhteen niiden vaelluslenkkareiden kanssa...

Alkuperaisen lentoni Singiksesta Perthiin piti laskeutua 00.30. Olin tuon takia varannut hostellin ensimmaiseksi yoksi, koska mielestani ei ole kauhean kohteliasta paukata vieraille ihmisille kylaan keskella yota. Mulle oli buukattu uusi jatkolento samalla aikataululla, joten sen takia tarvitsin edelleen hostellin yoksi. Olin niin kiitollinen, etta Mei hoiti asian puolestani.

Aamupalalla kauan kaipaamaani lohikaarme hedelmaa poskeen pistellessani, laitoin tekstarin Perthissa odottavalle sohvasurffaus isannalleni, etta mitas jos nahtaisi vasta seuraavana paivana, koska olin jaanyt jumiin. Han ihanan ihmisena lupasi soittaa hostelliin ja muuttaa mun varaukseni sille yolle ja tapaisin hanet

Olin ehka alitajuisesti osannut varautua naihin stoppeihini. Olin nimittain ottanut loput viimereissulta jaaneet Singaporen dollarit mukaani . Tosin alunperin sita varten, etta olisin voinut syoda lentokentalla odottaessani vaihtoa. Nyt sain hyodynnettya ne muuhun. Siina sitten kiertelin paivan pitkin poikin tuttuja maisemia ihaillen ja kuvia rapsien. Paasin jopa ulos Chinatownista ostamatta yhtaan Pashmiinaa, mika on jo sinansa mulle saavutus. Pahminat tosin naytti kylla olevan siella tavaravalikoimassa jo out. En ollut kyllakaan yhta onnekas tyynynpaalisien suhteen...Niita jai parikappaletta kateen. Mutta puolustuksekseni voin sanoa, etta olin kironnut edellisten Singiksesta 3 vuotta sitten ostamieni jo kuluneen sohvallani siihen pisteeseen, etta vaatisivat vaihtoa. Tiesin, etta loytaisin uudet haluamanilaiset Singiksesta, mutta oli ehka typeraa ostaa matka Singaporeen sita varten, etta saisi ostaa muutaman pari euroa maksavan tyynynpaallisen... HAH! Thanks Finnair, I got them now!

Kun oli lopulta aika suunnata lentokentalle, sain hotellilta rahaa taksimatkaa varten. Siina tujottelin $25 rahanippua hetken ajan aivot raksuttaen, ja lopulta tein Sansut. Come on, kyllahan te tiedatte, mita tapahtuu, jos mulle laittaa rahaa kateen ja antaa vaihtoehtoja... Miksi ihmeessa olisin kayttanyt $25 taksiin, kun mulla ei ollut edes tavaraa mukana raahattavanani? Sen sijaan otin metron, josta maksoin $3 ja soin viela kentalla hyvin. Niin ja jaihan niitaa dollareita seuraavaa Singaporeen jumiutumista vartenkin :)

Kohti suurta, mutta ei ehkä niin tuntematonta...

What about my life?

What about my dreams?

What about what I want?

What about my needs?

Sanoisin, että tuossa on helvatun monta kysymystä yhteen euroviisu-biisiin kertosäkeeseen. Vaikka luritus, ei minihameisesta peppua keikuttavasta kultakutrisesta blondista huolimatta järin loistavasti pärjännytkään, huomasin kauhukseni kerta toisensa jälkeen käveleväni ympäri kämppään kertosäettä hyräillen. En voi väittää, että Unkarin viisubiisi olisi varsinaisesti syyllinen siihen, että menin ja tyhjensin puolet pankkitilistäni, ostin lennot ja päätin häippästä Uuteen-Seelantiin, mutta tuo kertosäe sai kyllä pelottavan paljon miettimään noita kysymyksiä.

Joku voisi sanoa, että oli vain ajan kysymys, milloin tälle reissulle säntäisin. Mähän olen kuin tikittävä aikapommi, joka odottaa syksyä lauetakseen matkakuumeen voimasta. Totta… Suuria puheita tuli silloin 2008 Australiasta palatessa pidettyä siitä, kuinka nyt kaikki pitkät reissut olisivat historiaa. Mutta toisaalta, enhän mä ole nyt reissussa kuin 2,5 kuukautta. Eihän tätä voi vielä edes pitkäksi reissuksi kutsuakaan. Sitä paitsi, kun kiduttaa itseään vuorokauden pituisilla lennoilla, on parasta pysyä siellä pallon vastakkaisella puoliskolla Tjäreborgin järjestämää Kanarian reissua pidempään.

Aivan kuten rakkaalla lapsella on monta nimeä, voi yhdellä sanalla olla hämmästyttävän monta merkitystä. Kiwi, yksinkertainen sana, mutta samalla sekä eläin, ihminen että kasvi. Uudessa-Seelannissa haluan nähdä ne kaikki. Hyvä lähtökohta reissulle on, että en ole vielä tavannut Kiwiä josta en olisi pitänyt. Ja hei mähän olen sentään jopa asunutkin niiden kanssa 3 kuukautta! En tarkoita, että olisin koemielessä kipaissut Prismaan hakemaan kolme kiwi-hedelmää, jotka olisin piilottanut kaappiini ja katsonut miten me yhdessä pärjätään. Puhun nyt niistä kolmesta mahtavasta kämppiksestä, joiden kanssa Melbournessa aikoinaan Sussen kanssa asustelimme. Toki tulen Kiwi-hedelmienkin kanssa toimeen, tosin en tiedä paljonko ne arvostavat tulevansa syödyiksi. Tuo meidän välinen suhde on ehkä hieman barbaari. Näin ollen ainoa kiwi, mihin en ole vielä minkäänlaista kosketusta saanut, on se harvinainen lentokyvytön lintu, joka nauttii mädäntyneen merilevän syömisestä. Samoilla ruoka-apajoilla tuskin tulemme törmäämään, minä kun en arvosta merilevän makua, etenkään mädäntyneen sellaisen. Luonnossa kohtaaminenkin on hyvin epätodennäköinen, sillä en ole sitä tyyppiä, joka hipsii öisin pusikoissa (ainakaan tarkoituksella). Onneksi on sentään suojelumielessä rakennettuja tarhoja, joissa minäkin voin päästä vilaukselta kyseisen söpöläisen näkemään.

Näillä sanoilla jätän huomenna Suomen taakseni juuri keskiyön aikaan ja suuntaan kengurumaan kautta uusiin seikkailuihin. Let the adventures begin!